keskiviikko 13. toukokuuta 2015

KK eli Kiireinen Kevät

KK eli Kiireinen Kevät

Aika kuluu kuin siivillä, ja kevätkiiret tuntuvat valitettavasti verottavan meidän nutokulaistenkin aikaa. Itse selviydyin ylioppilaskirjoituksista ja alkanut ns. kesäloma on kulunut pitkältä töiden parissa vanhustenhoitoalalla. Paljon on tapahtunut lyhyessäkin ajassa, mikä on hyvä asia! Olen edustanut 4H-järjestöämme monen monessa kokouksessa. Kalenteria ja kokousaikatauluja katsoessa alkaa oma elämä tuntua jo kansanedustajan arjelta... Salon kaupungin nuorisovaltuutettuna olen päässyt omien Nuva-kokoontumisiemme lisäksi myös
sosiaali-ja terveys lautakuntaan nuorten edustajaksi.

Varsinais-Suomen kylät ry:n hallituksen varajäsenenä olen laajentanut kokouspiiriäni nyt myös Turkuun. On ollut mukava huomata, miten kylätoiminta voi olla paljon muutakin kuin paikallisen kylän historian vaaliminen. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, miten jo nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa 4h sekä kylätoiminta voivat puhaltaa yhteen hiileen!


4H saralla olen pyrkinyt osallistumaan ja edustamaan nuorisotoimikuntaa parhaan osaamiseni mukaan. Olen ylpeä panostuksestani ja siitä, miten minut palkittiin alueellisella 4H-stipendillä. Osaan arvostaa tätä kunnianosoitusta, ja pyrin jatkamaan aktiivisuuttani vastaisuudessakin samalla innolla.

Salossa 4H-yhdistys tasolla olen suunnitellut tulevan kesän lastenleiriä sekä kerhonohjaajaleiriä, joka tuossa toukokuun alussa toteutui. Lisäksi keväällä minut valittiin hallituksemme viralliseksi jäseneksi, kun tähän asti toimin varajäsenenä. Vapaa-aikaa on kulunut myös leivontaurakkaan, kun olen väkeltänyt leivonnaisia yhdistyksemme pitämiin kahvioihin eläkeläistansseissa. 
Liitossa olin mukana sähköisesti Yhdessä verkkoon ohjausryhmän kokouksessa. Kyllä maailma on muuttunut kun kokouksiin ei aina tarvitse paikan päälle ilmaantua! Pienistä teknisistä ongelmista ja omasta teknisestä osaamisesta huolimatta, kokouksesta jäi erittäin positiivinen mieli!


Kerhonohjaajaleirin tuotosta 

Mukavaa kevään jatkoa! Palataan asiaan! Terkuin Suski 
Muista seurata meitä myös instagramissa, 4hnutoku!