perjantai 31. tammikuuta 2014

Nutoku 2013 kiittää ja kuittaa!

Hei vaan kaikki!

Olemme jo kovasti uuden vuoden puolella ja Nutokun 2013 kausi on päätöksessä. Uusi nutoku on jo valittu, ja he järjestäytyvät tulevana viikonloppuna. On meidän aikamme kiittää viime vuodesta.

Viime vuosi oli meille kaikille erittäin antoisa. Opimme paljon uutta ja pääsimme ihan oikeasti vaikuttamaan järjestöömme. Kautemme kohokohtiin kuului mm. edustajakokous, Shake it!-tapahtuma Jyväskylässä ja 4H-liiton 85-juhlapäivä Linnanmäellä. Loppuvuodesta työminiteri Simo pääsi mukaan Nuorille. Nyt! -tv-lähetykseen ja 4H-presidentti Sanna osallistui Tasavallan presidenttiparin kutsumana Norjan kruununprinssiparin kunniaksi järjestetylle illallisille. 4H oli muutenkin mukavasti vuoden mittaan näkyvillä niin valtakunnan kuin paikallistason lehdistöissä ja televisiossakin. Loppukaudesta teimme päätösen Nuorisotoimikuntalaisten nimistysten poistamisesta: tulevalla kaudella ei ole enää presidenttiä tai ministereitä, vaan vastaavia ja puheenjohtaja.


Kautemme lopuksi olemme koonneet toimintakertomuksen viime vuodestamme. Toimintakertomus tulee muun muassa 4h.fi -sivulle lähiaikoina. Alla kuitenkin jo otteita toimintakertomuksesta.


Vuosi on ollut erittäin monipuolinen ja avartava, näköalapaikka 4H-järjestöön. Vuoden aikana olen oppinut uutta niin itsestäni kuin järjestöstämme sekä pystynyt kehittämään itseäni erityisesti esiintymistaitojen kohdalla. Vuosi on antanut ja opettanut paljon. 
 Nuorisotoimikunnan puheenjohtaja, 4H-presidentti Sanna

Olen saanut olla mukana erilaisissa projekteissa kuluneen vuoden aikana. Suurin niistä on ollut 4H-liiton organisaatiouudistus, jonka kehittämisessä olemme olleet toimikuntana aktiivisesti mukana. Kehittämishankkeessa olemme miettineet nuorten paikkaa uudessa liitossa ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantamista koko järjestössä, niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Vuoden aikana olen ollut mukana työstämässä myös hanketta tuleville vuosille syrjäytymisvaarassa olevien nuorten saamiseksi työelämään.  
Työministeri Simo 

Keräsin keväällä 2013 mielipiteitä klubitoiminnan kehittämiseen ja markkinointiin liittyen. Facebookin kautta jätin viestin eri sivustojen kautta. Olen ollut mukana kommentoimassa ”Me toimittajat”-teemakerhomateriaalia luonnosvaiheessa.
Olen kertonut 4H-nuorille kokemuksiani nuorisotoimikuntaan liittyen. Pidin pienen esityksen nuorisotoimikunnasta kansainvälisessä 4H-tiimissä 16.11.2013 ja kannustin osallistujia hakemaan nuorisotoimikuntaan. Välitin myös eteenpäin Simon tekemää mainosta nuorisotoimikuntaan hakemisesta sähköpostilla omaan 4H-yhditykseen ja –piiriin.  
Kerhoministeri Jenni


4H:sta ja erityisesti 4H-yrittäjyydestä puhuminen on ollut minulle tärkeää. Shake It-tapahtumassa Jyväskylässä, pidimme muutaman yrittäjän kanssa 4H-yrittäjäpistettä. Kerroimme ihmisille, millaista on olla 4H-yrittäjä. Nuoret olivat innostuneita, ja osa halusi perustaa oman 4H-yrityksen.   
Yritysministeri Laura



Toukokuussa osallistuin Jyväskylässä järjestettyyn Shake it – tapahtumaan, jossa kyselimme 4hlaisten kokemuksia vaikuttamisesta ja 4H:sta. Lisäksi olen ollut vuoden aikana esittelemässä 4H-toimintaa parilla eri messuilla/tapahtumissa täällä Rovaniemellä.  
Viestintäministeri Iida




Lämmin kiitos kaikille kaudestamme 2013! Toivotamme kaikille hyvää alkanutta vuotta ja mukavia hetkiä hienon järjestömme parissa myös tulevaisuudessa! 


Lämpimin terveisin
Sanna, Simo, Iida, Laura ja Jenni